sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

I-HAH hoopers epikset 16.3.2024

I-HAH:in ensimmäiset epäviralliset hoopers-kilpailut järjestettiin lauantaina 16.3.2024 Hakkilan halleilla. Hoopers on yksi agilityn alalajeista ja sen verran uusi laji, että Suomessa kaikki hoopers-kisat ovat vielä epävirallisia. Sagi valmistelee virallisten kilpailujen aloitusta vuodelle 2025. Myös hoopers on vauhdikas ratalaji, mutta esteet ovat agilitystä poiketen vain läpijuostavia tai kierrettäviä eikä radalla ole hyppyjä, kontakteja tai tiukkoja käännöksiä. Hoopers soveltuukin lähes kaikille koirakoille, myös niille koirille, joille agility on fyysisesti liian rankkaa tai ohjaajille, joille ei sovi radalla juokseminen, sillä hoopesissa ohjaaja pysyy määritellyllä ohjausalueella "kauko-ohjaamassa" koiraa. Lajissa korostuu koiran itsenäisyys, suullisten ohjeiden kuuntelukyky ja tietysti koirakon välinen hyvä luottamus ja yhteistyö.

 





Epiksissä juostiin n. 60 hoopers starttia kahdella eri radalla, mölliradalla ja 1-luokan tasoisella kisaradalla. Hoopersin lisäksi episteltiin vielä n. 35 starttia 1-luokan tasoisella agilityn hyppyradalta. Radat oli suunnitellut ja tuomarina toimi oman seuramme ylituomari Miia Kallio, jolle nämä olivat myös ensimmäiset hoopers tuomaroinnit.

 

 

Useimmat koirakot osallistuivat hoopersissa sekä mölli- että 1-luokan radalle. Jo mölliradalla nähtiin erittäin sujuvaa tekemistä ja kaikilla koirakoilla oli mahtava tsemppi päällä. 1-luokan radalla korostui selvästi koiran itsenäisyys ja eteenpäin suuntautuneisuus. Oli hienoa nähdä monta täysin nappiin mennyttä nollasuoritusta, joissa koira todellakin tiesi, mitä sen piti tehdä ja juoksi radan alusta loppuun ilman pienintäkään harha-askelta.

 

I-HAH:illa on tällä talvikaudella pyörinyt kuusi eri hoopers-treeniryhmää ja suuri osa seuran hooppaajista olikin tullut testaamaan osaamistaan epiksissä. Päivän aikana I-HAH:ilaisista sijoituksia keräsivät esimerkiksi brasilianterrieri Kaneli ja Päivi Puurunen, sheltti Siiri ja Oona Paltola, käppänä Fanny ja Carola Tikkanen sekä bortsu Miisa ja Iina Blomqvist.

 

Kisapaikalla oli koko päivän leppoisa ja kaikkia kannustava tunnelma. Kisat saivatkin jälleen kiitosta hyvistä järjestelyistä ja palautteen mukaan kisaajilla oli ollut rento fiilis ja radoista oli tykätty.

 

I-HAH:in epistiimillä on tavoite järjestää vuoden aikana noin neljät epäviralliset kilpailut erilaisilla teemoilla, seuraavat agility-epikset juostaan näillä näkymin kesäkuussa Kivikon ulkokentällä.

 

 







TULOKSET

HOOPERS MÖLLIRATA, pienet (alle 43 cm)

1 Oona Paltola & Siiri (shelam)

2 Risto Mallat & Ampiainen (kkvillakoira)

3 Carola Tikkanen&Fanny (Kääsnäps)

 

HOOPERS MÖLLIRATA, avoin

1 Päivi Kokko Disco Bordercollie

2 Maija Rýd Härnä Auspai

3 Iina Blomqvist Miisa Borcol

 

HOOPERS 1-lK:n RATA, pienet (alle 43 cm)

1 Päivi Puurunen Kaneli Brater

2 Risto Mallat Ampiainen kkvillakoira

3 Ragni Christiansson-Sarasto Kaiku Borderterrieri

 

HOOPERS 1-lK:n RATA, avoin

1 Päivi Kokko Disco Bordercollie

2 Karita Koskelainen Gritte Mudi

3 Iina Blomqvist Miisa Borcol

 


 

AGI 1-lK:n HYPÄRI 20 cm

1 Emma Hirvonen Vilja Keskikokoinen villakoira

2 Henna Laaksonen Raido kääpin

3 Riikka Turunen Totti käävil

 

AGI 1-lK:n HYPÄRI 30 cm

1 Oona Paltola Pörri Shelam

2  Annukka Korpijaakko Ruuti Parson

3 Suvi Keisu Ava lagrom

 

AGI 1-lK:n HYPÄRI 40 cm

Jessika Karvinen Ketki Suomenlapinkoira

 

AGI 1-lK:n HYPÄRI 50 cm

Wilhelmiina Laine Frappé Auspai 5

 

Teksti: Katri K. / I-HAH Epistiimi

Kuvat: Katri K. ja Sonja P. 


I-HAH livestream Hoopers Epikset 16.3.2024

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

I-HAH agilityn maaliskisat 2. - 3.3.2024


Maaliskisoissa oli tarjolla jokaiselle luokalle 2 agilityrataa ja 1 hyppyrata. Tuomareina viikonloppuna toimivat Marja Lahikainen ja Mona Liljegren.

Lauantaina kisattiin kolmosluokan radoilla. Aamusta ensimmäisenä itseään pääsivät haastamaan maksi- ja pikkumaksikoirakot Marja Lahikaisen radoilla. Iltapäivällä oli minien ja medien vuoro. Heille radat oli loihtinut Mona Liljegren. Radat olivat vauhdikkaita ja täynnä jännitystä. Ohjaajan tuli olla tarkkana, sillä vauhdikkaat radat tarjoilivat koirille muitakin houkuttelevia radan jatkoja numeroidun reitin lisäksi.


Sunnuntaina päästettiin vauhtiin ykkös- ja kakkosluokkan koirakot. Ensimmäisenä heti aamusta olivat vuorossa ykköset, jotka pääsivät juoksemaan Lahikaisen radoille.


Iltapäivällä vauhtiin päästettiin kakkoset, jotka pääsivät Liljegrenen radoille. Myöskään sunnuntain radoilta ei vauhtia saatika jännitystä puuttunut. 


Viikonloppu oli täynnä upeita ja taitavia koirakoita rennon ja kannustavan ilmapiirin ympäröimänä. Kiitos kisaajille, tuomareille ja talkoilijoille sujuvista ja hauskoista kisoista.


Jos kisahammasta jäi kolottamaan onkin 4.5.2024 tulevat toukokisat oiva apu siihen. 

 

Emilia Hammar

 

Kiitokset sponsoreille!

 





torstai 22. helmikuuta 2024

Rally-tokokisat 10.2.2024

Itä-Helsingin Agilityharrastajien halli vaihtui hetkeksi ”sileiden lajien” harrastajien näyttämöksi, kun helmikuisena viikonloppuna järjestettiin ensin lauantaina rally-tokokilpailu ja heti perään sunnuntaina tottelevaisuuskoe (TOKO). Hallia valmisteltiin koerupeamaan jo perjantai-iltana, kun agilityesteet siirrettiin pois kisakentältä ja tilalle rakennettiin rally-tokon mittojen mukainen kisakenttä. Lauantaina ensimmäiset talkoilijat olivat paikalla pian aamuseitsemän jälkeen, jotta kaikki saatiin valmiiksi ennen kisaajien saapumista. Koepäivä sujuikin kokonaisuudessaan hyvin aikataulussa ilman turhaa kiireen tuntua, kun reippaat talkoilijat hoitivat kukin oman tonttinsa hymyssä suin. Kisaajilta tulikin mukavaa palautetta, että tunnelma kisapaikalla oli ollut rento ja kannustava ja kaikki järjestelyt sujuivat erinomaisesti. Iso kiitos siis kisaa järjestämässä olleille talkoilijoille, kaiken etukäteishomman näppärästi hoitaneelle vastaavalle koetoimitsijalle Krista Heikkiselle ja etenkin kisan tuomaroineelle Raili Sonninen-Korhoselle!

Kisapäivän aloittivat mestariluokan koirakot. Tuomarimme oli suunnitellut vauhdikkaan radan, joka sisälsi mm. putken ja kolmen esteen sarjahypyn. Radassa oli ehkä vähän odotettuakin enemmän haastetta, eikä tuloksia tullut ilmaiseksi. Toimistossa kirjattiinkin hieman tavanomaista enemmän nollatuloksia tällä kertaa. Kehän laidalta oli kuitenkin mukavaa seurata iloisesti heiluvia häntiä ja koiriaan kauniisti kannustavia ohjaajia, aivan tuloksesta riippumatta. Tällä kertaa tuomarinpalkinnonkin perusteluihin kuului iloinen kontakti ja yhteistyö, eikä niinkään täydellinen tekniikka tai suoritus.

A white paper with black text

Description automatically generated

MES-luokan rata haastoi kisaajia monessa kohtaa

MES palkitut
 
Voittaja ja avoimessa luokassa hypyt vähenivät, mutta jo mestariluokkalaisten taitoja koetellut ihana houkutus pysyi kentällä – ehkä monen ohjaajan kauhuksi ja koiran ihastukseksi. Houkutus koetteli kaikkia koiria tasapuolisesti, koska kentällä oli leikkeihin innostavan karvalelun lisäksi purkillinen kovin tuoksuvaa märkäruokaa. Vaikka moni nenä nuuski ilmaa, yllättävän harva koira lankesi houkutukseen!

A white paper with black text

Description automatically generated

VOI palkitut

Koirien seuraamisosaamista koeteltiin pitkällä seuraamispätkällä, kun sekä voittajan että avoimen luokan radoilla oli peräjälkeen houkutus ja edes takaisin pujottelu. Rally-tokossa pitkät seuraamispätkät voivat olla koiralle haastavia, koska kenttä on pullollaan häiriöitä tehtäväkylteistä tötteröihin - tai kuten tälläkin kertaa - houkutustehtävän lelu ja ruoka ja monia koiria innostava hyppyeste. Hyvä motivaatio seuraamiseen ja oikea seuraamistekniikka sekä ohjaajan oikealla että vasemmalla puolella on siis rallytokokoiralle tärkeä taito!

Kuvassa voi olla sinipiirros, kartta, pohjapiirros ja teksti


AVO palkitut

Päivän viimeisenä luokkana starttasi alokasluokka. Mukana oli ilahduttavan suuri määrä ensikertalaisia kisaajia! Ennen alokasluokan aloittamista saikin tuomarimme siis mitata melkein puolet luokan koirista ja vahvistaa uudet kilpailukirjat. Alokasluokassa nähtiin aivan hurjan hienoja suorituksia. Kärkisijat ratkaisikin tällä kertaa koirakoiden nopeus, sillä kolme parasta koirakkoa oli saavuttanut saman pistemäärän.

Kisakirjan varmennus vaatii mittauksen, joka suoritetaan ennen ensimmäistä kisasuoritusta

A white paper with black text

Description automatically generated

ALO palkitut

Päivän aikana jaettiin myös muutama koulutustunnus kolmannen hyväksytyn tuloksen luokassaan saavuttaneille koirakoille. Pisteitä laskiessa ja kilpailukirjoja tarkastaessa on aina ilahduttavaa, kun pääsee kirjaamaan sinne konkreettisen merkinnän koirakon tekemästä työstä. Toivottavasti jokainen kisaaja osaa arvostaa omia saavutuksiaan, tulivatpa ne helpolla tai pitkän sinnikkään yrittämisen tuloksena. Talkoohommien ohessa kehittelimme myös ajatusta uusista palkintokategorioista. Miten olisi vaikka ”Sihteerin suosikki” koirakolle, joka jonka yhteistyö sykähdyttää tuomarinsihteeriä erityisesti? Tai ”Toimiston lemppari” koiralle, jonka rallittelu radalla voittaa puolelleen kisan toimistotyöntekijöiden sydämet? Tällä kertaa Toimiston lemppari -palkinto olisi mennyt valloittavalle pumille, jonka iloinen olemus ja vauhdissa heiluvat pörrökorvat aiheuttivat ihastunutta huokailua ja pohdintaa, voisimmeko kaapata koiran loppupäiväksi toimistoon apulaiseksi. Toimiston suosikki oli otsikkokuvan pumi, kujaava Jenni Punttila.

Kisojen sponsorit Apteekki, Verman ja Robur

Teksti Jenni Punttila, kuvat Krista Heikkinen (muut paitsi otsikkokuva)

maanantai 5. helmikuuta 2024

Lennokasta leijeröintiä tammikisoissa 2024

 


I-HAH:n tammikisat käytiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna tutussa hallissamme Vantaan Hakkilassa. Luvassa oli neljä hyppyrataa kaikille kokoluokille: lauantaina kolmoset ja sunnuntaina 1. ja 2. luokat. Hyppyradat herättivät selvästi kiinnostusta, sillä viikonlopun starttimäärä oli ennätyksellisen korkea ja kisoja käytiin lauantaina myöhäisillan tunneille asti. 

 

Tuomarin pilliin vihelsivät Miia Kallio ja Ville Liukka, jotka olivat suunnitelleet kiinnostavia haasteita agilityvuoden 2024 avaukseksi. Erityisesti lauantai-illan pikkumaksi- ja maksiluokkien haastavat hyppyviidakot olivat kiinnostavia ratoja seurata. Osallistuin itse kisoihin lauantaina talkoolaisen ja katsojan roolissa ja sunnuntaina pääsin myös itse kilpailemaan ykkösissä. 

 

Lauantai käyntiin vauhdikkaalla perusosaamisella 

 

Lauantaiaamu alkoi Miia Kallion linjakkailla 3. luokan radoilla ensin medeille ja sitten pikkumineille ja mineille. Miia on oman seuramme suhteellisen tuore tuomari, jonka radat ovat olleet hyvin pidettyjä - näin myös tällä kertaa. Näillä 3. luokan radoilla oli hyvä virtaus ja jos perusasiat ylemmille luokille tyypillisten perusohjausten (s-linjat, wrapit jne.) suhteen olivat hyvin hallussa, ei näillä radoilla ollut odotettavissa suurempia ongelmia. Nollaprosentit näillä radoilla olivatkin suhteellisen korkeat: esimerkiksi minien B- ja C-radoilla jopa kolmasosa koirakoista sai nollatuloksen. Nykyään puhutaan paljon ratojen vaikeutumisesta.

 

Erityisesti näiltä radoilta treenejä ajatellen mieleeni jäi monen minin kompastukseksi koitunut kohta, josta aiemmin mentiin vauhdilla putki-rengas-putki, mutta seuraavalla kierroksella samasta putkesta käännyttiin renkaan sijaan aivan toiselle esteelle. Moni koira ampaisi totutusti renkaalle ja hylkääntyi siihen. Tällaiset kohdat haastavat erottelua ja koiran jarrujen hallintaa kisavireessä. Edeltävä muisto siitä, että tästä putkesta mentiin lujaa eteenpäin ja ylipäätään kova vauhti kisavireen kera saattaa muuttaa tilannetta. Vaikka niin sanotut asetukset koiran kääntämiselle olisi kohdallaan, koira saattaakin tällaisessa tilanteessa tarvita huomattavasti selkeämpää käskytystä käännökseen kuin normaalisti. Treeneihin tällaisia tilanteita, joissa saman putken jälkeen tulee ensin vauhdikas tehtävä, ja seuraavalla kerralla taas käännös tai haltuunotto, on onneksi helppo rakentaa. 

 

Kepeillä testattiin melko klassisesti avo- ja sulkukulmia siten, että kepeille tultiin kovasta vauhdista. Olen myös huomannut, että meidän hallissa tuomarit sijoittavat todella usein radoillaan kepit kisakentän reunalle ja näin oli myös näissä kilpailuissa. Koska kisakenttää rajaavat kolmesta suunnasta hallin seinät, kepit ovat usein seinän vieressä ja jopa kulmaa kohden, mikä haastaa monien koirien varmuutta itsenäisessä pujottelussa. Jos siis kalenterissasi on tiedossa kisat meillä (esimerkiksi Maaliskisat 2.-3.3.2024 on seuraavat), kannattaa ehdottomasti treenata tällaista! 
 
I-HAH:n taitavista koirakoista nollia näillä radoilla tehtailivat medeissä Anna Pekkala ja cockerspanieli Jade (triplanolla!),  Allli Arppe ja villakoira Fiffan (tuplanolla!), Päivikki Turula ja kromfroländer Nixi (luokkavoitto D-radalla), mineissä Johanna Kauppinen ja kääpiövillakoira Sylvi (triplanolla ja luokkavoitto A-radalla), Titta Lähdesmäki ja kääpiövillakoira Friik (kaksi luokkavoittoa) sekä kääpiövillakoira Kari  (3. sija), Laura Rajavaara ja shetlanninlammaskoira Flora, Hanna Lakianperä ja shetlanninlammaskoira Sonic (3. sija), Jaana Leppänummi ja shetlanninlammaskoira MyWay sekä pikkumineissä Pirjo Haglund ja kääpiövillakoira Kerttu. Paljon onnea vielä kaikille hienoista radoista! 
 


Illan pikkumakseja ja makseja haastettiin toden teolla 

 

Illan pikkumaksien ja maksien radoille tuomariksi vaihtui Ville Liukka, ja on todettava, että näitä luokkia oli aivan erityisen kiinnostavaa seurata! Radoilla oli kiinnostavia esteiden ohituksia ja valintatilanteita, ja sellainen määrä ansaesteitä, etten muista ainakaan itse nähneeni hetkeen vastaavaa. Toisaalta hyvin kuunteleva koira ja itsevarmasti oikeaa linjaa rytmittävä ohjaaja saivat myös pienempiä ja suurempia onnistumisia näillä radoilla. Radat eivät olleet siis mitenkään mahdottoman näköisiä - tarkkuutta vaativia kohtia oli vain niin monta, että yksikin virhe ohjauksen suunnittelussa tai herpaantuminen ohjatessa kostautui helposti. Esimerkiksi ensimmäisten ratojen ratapohjilla toistui kohta, jossa pyörittiin ympyrän kaltaisena linjana joukko esteitä takaakiertoineen ja erotteluineen - ohjaajan oli siis helppo unohtaa seuraava suoritettava este. 

 

Ohjaajilta radat vaativat terävää päätä, tarkkaa ohjausta ja kykyä kontrolloida huolellisesti oman koiran linjaa, jotta se varmasti etenee oikeille esteille vaihtoehtojen viidakossa. Koiralta radat edellyttivät hyvää irtoamisen ja haltuunoton tasapainoa. Tässä ei sinänsä ole mitään erikoista 3. luokan radoilla, mutta itse kiinnitin huomiota juuri melko suureen kontrastiin siinä, että radalla saattoi olla jokin melko hallittu ohjaajaa lähellä oleva tehtävä, jonka jälkeen koiran taas pitäisi pystyä lennokkaasti irtoamaan itsenäisesti pitkälle jonnekin leijeröitävien esteiden taakse. Ja näitä leijeröitäviä esteitä riitti! Kokonaisuutena radoille oli mielestäni onnistuttu tuomaan jotain, mitä agility vuonna 2024 parhaimmillaan voi olla. 

 

Vaikka yleiset nollaprosentit jäivät pieniksi, niin toisaalta uskon, että monella ohjaajalla mukaan tarttui myös hyvää fiilistä siitä, että sai jonkin osan - vaikkapa edes yhden lennokkaan leijeröinnin - haastavista radoista toimimaan. Erityisen hienoa oli huomata, miten palkintosijoille saatiin näillä radoilla hieno rotukirjo: mm. suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira ja pyrenneittenpaimenkoira olivat edustettuina palkintosijoilla. I-HAH:n taitavista koirakoista nollia näillä radoilla tehtailivat espanjanvesikoira Rilla ja Leena Kerkelä, polski owczarek nizinny Räyhis ja Wilma Puroila, australianpaimenkoira Lyyli ja Minna Vahlström (tuplanolla ja hyppyserti) sekä isovillakoirat Reeree ja Tesla (tuplanolla) ohjaajansa Alli Arpen kanssa. Paljon onnea vielä kaikille hienoista radoista! 
 
Lauantain tulokset löydät täältä. 

 

Sunnuntai jatkui 1. ja 2. luokan radoilla 

 

Sunnuntaina kilpailtiin ensin 1. luokan radat Ville Liukan tuomaroimana ja sen jälkeen 2. luokkien radat Miia Kallion kanssa. Itse kilpailin maxi-1-luokassa bordercollieni Amon kanssa. Ykkösluokan radat olivat kohtalaisen suoraviivaisia ja olisivat olleet tehtävissä, mutta tämä päivä ei ollut meidän päivä enkä onnistunut ohjaamaan riittävän hyvin. Pieniä onnistumisiakin onneksi mahtui mukaan myös, ja paljon pohdintaa siitä, miten koirani mahtaa kisarataa hahmottaa. Isompana oppina koko viikonlopulta otankin mukaani sen, että pohdin jatkossa vielä enemmän sitä näkökulmaa, mitä koira on kokenut ja oppinut aiemmin radalla tai aiemmilla radoilla, ja miten voin ottaa tämän huomioon seuraavien ratojen ohjauksissa. Ja tietysti suunnittelen treeniradoillemme lisää hauskoja leijeröintitehtäviä! 
 

Tuloksellisesti I-HAH:n koirakot menestyivät myös sunnuntain radoilla erinomaisesti ja taituroivat liudan upeita nollatuloksia. Sunnuntain tarkemmat tulokset löydät täältä. 

 
Kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi kuitenkin hyvä fiilis, sillä tiukoista aikatauluista huolimatta kisat rullasivat hyvin eteenpäin ja oli kiva talkoilla ja kisata hyvässä ilmapiirissä I-HAH:lla. Kisapaikan ilmapiiriin voi ihan jokainen vaikuttaa tosi pienillä jutuilla, jotka voivat vaikuttaa päivän kokonaisfiilikseen ratkaisevasti. 

 

Lämmin kiitos siis vielä kaikille kisaajille, talkoolaisille, tuomareille sekä sponsoreillemme! Sponsoreina näissä kilpailuissa toimi pääsponsorimme Roburin lisäksi Apteekki-tuotesarja, Vetcaren Flexadin-nivelravinne, Verman ja Berra. Nähdään maaliskuussa seuraavissa kilpailuissamme!

Teksti ja kuvat: Emilia Välttilä