keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesäkuun lopun kisamenestystä ja agilityn MM-karsintakisat tulossa

I-HAH:n minijoukkueen SM-kisamenestyksen jälkeen Oulussa nähtiin I-HAH:laisilta seuraavan kerran hienoja suorituksia Kirkkonummen 3-luokkien kisoissa 15.6.2015.  Molemmat kisoihin osallistuneet edustajamme toivat 0-tuliaisia. Medeissä kääsna Pontus & Tiina Mikkilä tekivät tuplanollan ja mineissä  pebagv Moona & Päivi Suomi yhden.

Turussa TSAU:n  Juhannuskisoissa 19.-20.6. 2015 oli seurallamme edustajia enemmänkin. 
A- ja B-kisoissa ei saatu nollia tai päästy palkintopallille, mutta hienoja 5-tuloksia saatiin useita.
Kisa C, Maksi 2-luokan toiseksi tulivat kerter Luna & Jonna Pietilä tuloksella 10.     
Kisa D,  Maksi 1-luokan voittivat  auskel Maisa & Noora Heino 0-tuloksella saaden toisen LUVAnsa. Mini 3-luokan 0-voiton nappasivat parson Nila & Päivikki Turula. Medi 3-luokassa saivat cocspa Odile & Anna Pekkala ensimmäisen 0-tuloksensa. Maksi 3-luokassa isovil Cara & Alli Arppe saivat myös nollan.  
Kisa E  medi 1-luokassa tulivat kolmanneksi  parson Poppi & Johanna Anttila tuloksella  5.

Tampereella TamSK:in maksi 3-luokkien kisassa 22.6.2015 saivat vehter Tahvo & Saana Talonen tuplanollan.

Onnittelut kaikille hienoja ratoja ja tuloksia tehneille.

Seuraavan kerran jännitetään agilityn MM-karsintakilpailuja jotka pidetään Jyväskylässä 27.-28.6.2015.
I-HAH:lta lähtee kisaan 10 edustajaa.

Medit
8 espves Mökö & Tea Huotari
47 auskel Tinka & Maria Seppänen
99 vehter Frida & Alexandra Lappalainen

Minit
169 shelam Tira & Eveliina Eklund
183 kääpin Elvis & Paula Ropponen
197 shelam Taika & Suvi Kaipainen
252 mittel Venla & Mari Mäkelä

Maksit
306 lyhcol Ranja & Sanna Ristikartano
389 isovil Cara & Alli Arppe
406 espves Noki & Emilia Kainulainen

EK
            

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Agilityn SM-kisat Oulussa 13.-14.6. 2015, I-HAH:n mineille joukkuekultaa

Onnittelut SM-2015 KULTAJOUKKUEELLE!
Kesvil Nukka Johanna Kauppinen                                    
Shelam Taika Suvi Kaipainen         
Shelam Niki Eveliina Eklund           
Kääpin Elvis   Paula Ropponen
Mittel Venla   Mari Mäkelä VARA
Joukkueen haastattelu SAGI:n blogissa.

Oulun SM-kisoihin osallistui ennätysmäärä Itä-Helsingin agilityharrastajia. Yksilökisoissa seurallamme oli 24 edustajaa ja näimme upeita suorituksia.  Täydelliset osallistujalistat ja tulokset löytyvät kisajärjestäjän sivuilta.  
Itä-Helsingin Agilityharrastajien kannustusjoukot olivat taas yksi parhaimmista :).
 Ida Alexanderssonin  ja Maria Seppäsen valokuvia löytyy linkkien takaa. Ja muitakin kuvia löytyy kisajärjestäjän Facebook-sivun kautta.

Mineissä 85 puhtaan nollan hyppyradalla tehnyttä paria pääsi jatkamaan finaaliradalle ja näistä neljä edusti I-HAH:ia. Parhaiten menestyivät
kesvil Nukka ja Johanna Kauppinen (14.) 
kääpin Elvis ja Paula Ropponen (41.)
Onnittelut heille! Hienosti meitä edustivat finaaliradalla myös
mittel Venla ja Mari Mäkelä
kääpin Kitri ja Henna Laaksonen
vaikka jäivätkin lopulta ilman tulosta.

SM-yksilökisaan  osallistuivat myös seuraavat edustajamme
kääpin Miro ja Hanna Gustafsson
kääpin Pate ja Satu Nurmi
shelam Tira ja Eveliina Eklund
kääpin Vappu ja Miia Kallio
shelam Taika ja Suvi Kaipainen
shelam Niki ja Eveliina Eklund

Medeissä  finaaliradalle pääsi 50 hyppykisan parasta, mukana
kesvil Siiri ja Saija Mutka, joille ei kuitenkaan tullut kisasta kokonaistulosta.

Muut medi-edustajamme SM-yksilökisassa olivat
auskel Tinka ja Maria Seppänen
koohon Mizy ja Mari Nummi
shelam Manu ja Mariel Alin
vehter Frida ja Alexandra Lappalainen
espves Mökö ja Tea Huotari
beagle Rocky ja Anna Pekkala
shelam Timi ja Tuulikki Laalo

Makseissa finaaliradalle pääsi myös 50 karsintakisan (hyppykisan) parasta, I-HAH:lta
novnou Niki ja Iina Blomqvist, joilta kokonaistulos jäi syntymättä.

Muut edustajamme maksien SM-yksilökisassa olivat
vehter Tahvo ja Saana Talonen
lyhcol Ranja ja Sanna Ristikartano
isovil Cara ja Alli Arppe
auskel Hevi ja Sanna Ristikartano
espves Noki ja Emilia Kainulainen

Medi-joukkueessa seuraamme edustivat
Vehter Frida Alexandra Lappalainen        
Auskel Tinka Cefeus Maria Seppänen       
Shelam Timi   Tuulikki Laalo                                                           
Espves Mökö Tea Huotari                         
Shelam Manu Mariel Alin VARA

Maksi-joukkueessa
Lyhcol Ranja Sanna Ristikartano                                                     
LapporRhoo   Aino-Liisa Mutka POIS         
Novnou Niki   Iina Blomqvist                                   
Espves Noki   Emilia Kainulainen  
Auskel Hevi Sanna Ristikartano    
                                                              
Näiden joukkuekisaajien lisäksi jäseniämme oli myös rotuyhdistysten joukkueissa

Minit

Min Pin Team ry (sijoitus 6.)          
Kääpin Miro   Hanna Gustafsson                
Kääpin Kitri   Henna Laaksonen                
Kääpin Nadi   Maria Seppänen VARA

Suomen Kääpiöpinserit ry (sijoitus 30.)
Kääpin Vappu Miia Kallio   

Suomen Jackrussellinterrierit ry
Kääpin Pate Satu Nurmi

Medit

Suomen Villakoirakerho SVK ry (sijoitus 36.)
Kesvil Rudy Jenni Vuorinen

Cockerspanielit ry
Cocspa Odile Anna Pekkala

Suomen Kromfohrländer ry
Kromfo Nopsa Eila Kuronen

Maksit

Suomen Villakoirakerho SVK ry
Isovil Cara Alli Arppe



Kisakenttien laidalla koettiin jännittäviä hetkiä lauantaiaamupäivän vesisateessa ja sunnuntain auringonpaisteessa.
Kisaajille ja kisaturisteille löytyi alueelta monenlaisia houkutuksia niin ihmisten kuin koirienkin herkkujen ja erilaisten treeni- ja kisatarvikkeiden muodossa. 

EK

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kivikon asemakaavamuutos -- agilityhalli kenttämme yhteyteen :)


Halliprojekti agilitykenttämme yhteyteen on edennyt hienosti.  Kaikki alkoi alkuvuonna 2012, kun kentän viereen alettiin suunnitella BMX-rataa. Rataa varten tarvittiin 50 m x 50 m suuruinen alue, joka oli jo alustavasti varattu meille.  Esitimme neuvotteluissa, että voimme luopua tuosta alueesta ja tyydymme pienempään lisäalaan, jos saamme mahdollisuuden rakentaa hallin kentän viereen.

Aluksi hallin oli tarkoitus olla huomattavasti pienempi ja sen olisi pitänyt sijaita samassa linjassa hiihtohallin kanssa.  Myös kenttä olisi pitänyt siirtää samaan linjaan. Lämpimät toimisto- yms. tilat oli suunnitelmissa rakentaa yhdessä BMX-toimijan kanssa. Asemakaavan muutoskin tuntui aluksi hankalalta ja tarkoitus oli hakea poikkeuslupaa hallin rakentamiselle, koska kaavassa oli mainittu vain noin 100 m2:n kerhorakennus.

Lukuisten Liikuntavirastossa pidettyjen suunnittelupalaverian tuloksena ollaan alueelle nyt tekemässä uutta asemakaavaa, joka sallisi meille n. 31m x 60m kokoisen hallin rakentamisen ja siihen lisäksi toimisto ym. tilat.  BMX-toimijalle kaava sallisi omat toimisto- ,varasto- yms. -tilat.

Asemakaava-aineisto on nähtävillä 8.6.-3.7. 2015. Alueen kaavoittaja, maisemasuunnittelija ja liikennesuunnittelija olivat 11.6. tavattavissa Kontulan kirjastossa ja kertoivat suunnitelmasta kiinnostuneille.  Kaavan käsittely etenee kaavion mukaan. 


Havainnemateriaali on mielenkiintoista tarkasteltavaa.

EK

torstai 11. kesäkuuta 2015

Itä-Helsingin Agilityharrastajien Robur-kisat 6.-7.6.2015

Kesäkuun kisoihin saimme ilmoittautumisia totuttua vähemmän ja niinpä luokkajärjestykset päätettiin pitää kuten ennen vanhaan, jotta selvittiin mahdollisimman vähäisellä radanrakennuksella.

Tässä linkit kisojen täydellisiin tuloksiin: 3-luokat  & 1-2 -luokat.  Ida Alexanderssonin valokuvia sunnuntailta 7.6.2015 löytyy täältä.

Lauantain 3-luokkien kisoihin oli ilmoittautumisia saatu 175  starttiin. Tuomarina oli Harri Huittinen.  Kisapäivä aloitettiin klo 10.

Minien A-kisassa saatiin kuusi nollaa.  I-HAH:n jäsenistä sai nollan Henna Laaksonen & kääpin Kitri, sijoitus 4. 
Medeissä saatiin vain kaksi nollaa ja ne molemmat tulivat I-HAH:lle. Alexandra Lappalainen & vehter Frida voittivat kisan ja toiseksi tulivat ensimmäisessä 3-luokan kisassaan Katja Tykkyläinen & espves Arpa. 
Maksien A-radalla saatiin myös vain kaksi nollaa ja toiseksi sijoittuivat Iina Blomqvist & novnou Niki.

B-kisassa minit saivat 13 nollaa, joista kaksi tuli meille.  Noora Melavirta & kääsna Madde (7.) ja ensimmäisessä 3-luokan kisassaan Minna Wärilä & jackru Roosa (11.).
Medit saivat 11 nollaa, joista neljä tuli omaan seuraan. Mariel Alin & shelam Manu (5.), Jenni Vuorinen & kesvil Rudy (6.), Katja Tykkyläinen & espves Arpa (10.) saivat päivän toisen nollansa ja Anna Pekkala & beagle Rocky (11.).
Maksit eivät onnistuneet B-radalla.  Nollia saatiin vain kaksi ja kolmantena palkintopallille nousi vitosella oman seuramme Laura Nissinen & lagrom Toto.

C-kisa oli hyppyrata ja siellä minit saivat kuusi 0-tulosta. Päivän toisen nollansa saivat Noora Melavirta & kääsna Madde (4.), mutta tuplaa ei tänään tullut.  Minna Wärilä & jackru Roosa (5.) sen sijaan saivat tuplan ensimmäisissä 3-luokan kisoissaan.
Medit saivat nollia seitsemän.  Anna Pekkala & beagle Rocky (6.) nappasivat myös tuplan näistä kisoista.
Maksit jäivät hyppärilläkin ilman nollia, mutta Laura Nissinen & lagrom Toto sijoittuivat taas vitosella kolmansiksi.

Sunnuntain 1-2 –luokkien kisaan oli tulossa 153 starttia.  Päivän tuomarina oli Anne Savioja ja kisapäivä aloitettiin edellisen päivän tapaan klo 10. Ratapiirustukset laitettiin kisaajien näkyville, kuten suuren maailman kisoissakin (MM-kisat) on tapana :)
 A-kisan 1-luokan minit voitti LUVA nollalla Kia Peltoniemi & kiihar Heili.  Muita nollia ei luokassa saatu.

Medeissä saatiin myös vain yksi nolla ja vitosella tuli toiseksi oman seuramme Laura Hellén & espves Cara.

Maksien kaksi nollaa tai palkintopallisija eivät osuneet oman seuramme jäsenille.
B-kisan 1-luokassa saatiin vain makseissa yksi nolla ja se meni Kotkaan. 
Kuvassa minien palkitut.
Medessä saatiin vain yksi tulos.
Tässä maksien palkitut ja tuomari Anne Savioja.
1-luokan C-kisassa eli hyppärillä sijoittuivat mineissä Liisa Kopra & engkte Lotta vitosella kolmanneksi. 
Medien ainoan tuloksen ja vielä nopean nollan tekivät Laura Hellén & espves Cara. Maksien hyppäri voitettiin tuloksella 10 ja muita tuloksia ei saatukaan.

2-luokat aloitettiin C-kisalla.  Minit voitettiin tuloksella 5, mutta oman seuramme jäsenet eivät juhlineet palkinnoilla.  
Medeissä vain voittaja teki nollan ja paras I-HAH:n jäsen oli Vuokko Haakana & pont-a Kelsie (3.) tuloksella 11,13.  
Maksit tekivät kaksi 0-tulosta ja paras oma jäsenemme oli Tanja Hokkanen & porves Odessa (3.) tuloksella 5.

2-luokan B-kisan minit jäivät ilman nollia.  Iisaliina Lehtonen & käävil Martta sijoittuivat kympillä kolmanneksi. 
Medien voiton vei Elisa Karhu & koohon Nero tuloksena 2,27.
Maksit voitettiin nollalla, mutta luokan nopeimman vitosen tekivät Sanna Piironen & lyhcol Minni (2.) Vitoset tekivät myös Tanja Hokkanen & porves Odessa (4.) ja Kristiina Jokimies & meksii Milo (5.)

Päivän päätti 2-luokan A-kisa.  Minit voitti nollalla Iisaliina Lehtonen & käävil Martta
Medeissä jäätiin ilman puhtaita nollia, mutta ratavirheettömiä tuloksia ja hiukan yliaikaa tekivät Elisa Karhu & koohon Nero (2.) ja Vuokko Haakana & pont-a Kelsie (3.).  
Maksien kaksi parasta saivat 0-tulokset, mutta oman seuramme jäsenet eivät tällä radalla onnistuneet.

Kisayleisön rahakukkaroiden houkutukseksi toi pääsponsorimme Robur myyntipisteen kisapaikalle....
.. kuten myös Berra.
Kisapäivät sujuivat mainiosti aikataulun mukaan eikä sunnuntain navakka tuuli (10 m/sek.) onneksi aiheuttanut kovin pahaa vahinkoa.  


 EK


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Itä-Helsingin Agilityharrastajien toukokisat 9.-10.5.2015

Kisakausi Kivikossa alkoi yhden ulkotreeniviikon jälkeen.  Sää suosi siten, ettei satanut. Lauantaiaamun  tuomari Markku Kaukinen joutui kuitenkin hiukan muuttamaan suunnittelemiaan ratoja, koska kovan tuulen takia ei voitu käyttää muuria eikä pussia.

Viikonlopun tulokset löytyvät täältä ja Ida Alexanderssonin valokuvia täältä. 

Päivä alkoi  1-luokan agilityradalla A.  Maksien kisan voittivat  appenz Ofelia & Sonja Pajalin saaden SERTin ja siirron 2-luokkaan.  
Minienkin kisan voittivat I-HAH:n edustajat  lägpys Milla & Terhi Suonsivu, mutta yliajan takia LUVA-tulosta ei tullut.
1-luokan B-kisassa nähtiin maksien palkintopallilla 5-tuloksilla auskel Maisa & Noora Heino (2.) sekä cirnec Sienna & Inka Luomanmäki (3.).  
Minien B-kisan voittivat 5-tuloksella engkte Lotta & Liisa Kopra.
C-kisa oli hyppyrata ja siellä ei 1-luokassa I-HAH:n edustajia palkittu.

2-luokkien tuomarina oli Johanna Wüthrich ja kisasuoritukset aloitettiin C-kisan hyppyradoilla. Maksit eivät juhlineet  0-tuloksilla eikä omia seuralaisia nähty palkintopallilla.
Medeissä saatiin kolme LUVA-nollaa ja kolmantena olivat espves Arpa & Katja Tykkyläinen. Mineissä jäivät seuran jäsenet ilman palkintopallisijoja.
2-luokan maksien B-kisassa menivät palkintosijat  pienet virheet tehneille.  Toisena olivat espves Remu & Katja Tykkyläinen koiran pudotettua viimeisen riman ja kolmantena palkittiin slapko Halti & Tiina Lampimäki.
Medeissä espves Arpa & Katja Tykkyläinen  nappasivat päivän toisen 0-tuloksensa voittamalla luokkansa ja saaden SERTin kera siirron 3-luokkaan.  
Minien B-kisasta saivat 0-voitollaan SERTin jackru Roosa & Minna Wärilä.
Päivän päätti 2-luokkien A-kisa. Makseissa espves Remu & Katja Tykkyläinen sijoittuivat 0-tuloksellaan toiseksi saaden SERTin ja siirron 3-luokkaan.  
Medien A-kisan voittivat nollalla kromfo Nopsa & Eila Kuronen  saaden myös SERTin ja siirron 3-luokkaan. 
Minien toiseksi sijoittuivat 5-tuloksella kääsna Sulo & Elina Suonperä.
Sunnuntaina kisasivat 3-luokat ja päivän aloittivat maksit Markku Kaukisen A agilityradalla.
Novnou Niki & Iina Blomqvist sijoittuivat 0-tuloksella neljänneksi.  B agilityradalla saatiin I-HAH:n jäsenille kaksi 0-tulosta.  Novnou Niki & Iina Blomqvist (5.) ja lappor Rhoo & Aino-Liisa Mutka (8). C hyppyradalla saatiin seuralle kolme 0-tulosta.  Novnou Niki & Iina Blomqvist (5.), lappor Rhoo & Aino-Liisa Mutka (7.) sekä isovil Cara & Alli Arppe (9.). Iinalle & Nikille päivän aikana tripla ja Aikille & Rhoolle tupla.

Minit aloittivat C hyppyradalla ja I-HAH:laisille tuli neljä nollaa. Shelam Niki & Eveliina Eklund (4.),  kesvil Nuka & Johanna Kauppinen (5.), shelam Medley & Jaana Leppänummi (6.), kesvil Narri & Johanna Kauppinen (9.).  Minien nopeimman ajan tekivat 5-tuloksella parson Nila & Päivikki Turula (10.) B agilityradalla saatiin kaksi nollaa. Shelam Niki & Eveliina Eklund toistivat sijoituksensa (4.) ja kääpin Pate & Satu Nurmi (7.). A agilityradan tuomariksi vaihtui Johanna Wüthrich.  Nollan tekivät bicfri Jedi & Paula Ropponen (5.).

Medien A agilityradalla jatkoi tuomarointia Johanna Wüthrich.  Kesvil Rudy & Jenni Vuorinen nousivat 0-tuloksella palkintopallin korokkeelle 3.

B agiltyradalla eivät I-HAH:n jäsenet saaneet nollia, mutta C hyppyradan korkeimmalle korokkeelle nousivat espves Mökö & Tea Huotari ja nollan saivat myös koohon Mizy & Mari Nummi (9).


EK