sunnuntai 21. elokuuta 2016

I-HAH ry:n Care4Pets Kisat Ojangossa 13.-14.8.2016

I-HAH:n elokuiset Care4Pets kisat järjestettiin Ojangossa, koska samana viikonloppuna vietettiin Kivikon naapurissa Malmilla lentokentän 80-vuotisjuhlia. Lentonäytöksiin osallistuvien Midnight Hawks taitolento-osaston ja F-18 Hornet monitoimihävittäjien lentomelun ei haluttu häiritsevän koiria. Säiden haltijatkaan eivät olisi suosineet ulkokisoja, joten hyvä näin.

Lauantain 1- ja 2-luokkien kisat tuomaroi Allan Matsson kuten myös sunnuntain 3-luokkien medit ja maksien C- ja B-kisat. Heidi Viitaniemi jatkoi tuomaroimalla maksien A-kisan sekä minit.  Kiitokset tuomareille! Vastaavan koetoimitsijan pestit olivat ottaneet Heli Kallioniemi ja Maija Mäkelä.

Oman seuran menestys jäi lauantaina hiukan vaatimattomaksi, mutta mini 1-luokan B-agilityradalla lägpys Yaffa & Karoliina Kitinoja sijoittuivat toiseksi, tulos 0, LUVA ja SERT eli siirto 2-luokkaan ja maksi 1 B-agilityrata appenz Nekku & Pirjo-Leena Kyrönaho, tulos 0, sij. 4. ja LUVA.  Hyviä 5-tuloksia ja palkintopallisijoituksia saatiin myös. Onnitteut menestyneille!  Lauanatain tulokset linkin takana.   
Kisauransa näissä kisoissa aloittivat Ida Alexandersson ja koohon Xema.  Kokemukset löytyvät Idan blogista.
Kelpie Tinkan palkintosaalis A- ja C-radoilta

Sunnuntain täydelliset tulokset löytyvät täältä. Päivä alkoi hienosti I-HAH:n väreissä. Medien A-agilityradan voittivat auskel Tinka & Maria Seppänen, tulos 0. B-agilityradan voittivat espves Mökö & Maija Majanen, tulos 0, koohon Mizy & Mari Nummi, tulos 0 ja sijoitus 4.  C-hyppyradalla 0-tiliään kartuttivat auskel Tinka & Maria Seppänen, sijoitus 2., shelam Timi & Tuulikki Laalo, sijoitus 4., koohon Mizy & Mari Nummi, sijoitus 9., heille tuplanolla tältä päivältä. 

Maksien B-agilityradalla saatiin useampikin 0-tulos. Borcol Gwen & Alexandra Lappalainen, sijoitus 4., meksii Milo & Kristiina Jokimies, sijoitus 7. ja lappor Rhoo & Aino-Liisa Mutka, sijoitus 8. C-hyppyradalla nollan ja siis tuplanollan saivat meksii Milo & Kristiina Jokimies, sijoitus 4.

Mineissä päästiin taas voiton makuun ja kasvatettiin 0-tiliä. A-agilityrata kesvil Nukka & Johanna Kauppinen, sijoitus 1, kääpin Kitri & Henna Laaksonen, sijoitus 3. ja kääsna Jokeri & Hanna Kari, sijoitus 4.  B-agilityrata shelam Prinssi  & Suvi Kaipainen, sijoitus 2., shelam Taika & Suvi Kaipainen sijoitus 5. ja tuplanolla kääsna Jokeri & Hanna Kari, sijoitus 6.  C-hyppyrata kesvil Nukka & Johanna Kauppinen, sijoitus 1., shelam Misty & Jaana Leppänummi, sijoitus 3. ja tällä kerralla tuplanolla shelam Taika & Suvi Kaipainen, sijoitus 7. Onnittelut hienoista suorituksista! 

Ilmoittautumispisteessä kaikki hyvin
Sponsoreiden esitteitä ilmoittautumispisteessä
Toimistossa oltiin tarkkoina
I-HAH:n kilpailutoimikunta ehti napsia myös muutamia taskukamerakuvia palkintojenjaoista.

mini 3 B agilityrata
193chihupJessePlayaroca JosephKati KoskinenERTTI35,564,47-9,440-9,44SERTA
297shelamPrinssiPikkuprinssiSuvi KaipainenI-HAH35,604,47-9,400-9,40
390lägpysSaaraTulikäpälän Saara SavusukeltajaMarjo Korander-TaavitsainenHI-HA36,324,38-8,680-8,68

Mini 3 A agilityrata
194kesvilNukkaAigerillan AuroraJohanna KauppinenI-HAH36,104,54-8,900-8,90
286mittelIisaJemeritan Multicolor GeishaInkeri VapalahtiTASSU39,674,13-5,330-5,33SERT-A
387kääpinKitriKinghill's KhloeHenna LaaksonenI-HAH41,583,94-3,420-3,42

Mini 3 C hyppyrata
194kesvilNukkaAigerillan AuroraJohanna KauppinenI-HAH40,404,63-12,600-12,60SERT-H
299shelamWitziKäpäläkoplan LumitassuAsko JokinenRFF40,834,58-12,170-12,17
376shelamMistyFreudenbringer GloriaJaana LeppänummiI-HAH42,444,41-10,560-10,56

Maksi 3 A agilityrata
156borcolUsvaXeniitin DesireMinna Kiviniemi-RiihinenMÄNTS33,144,95-11,860-11,86
249novnouNelliMegwe'g ClorianMaiju GrönholmKAT38,884,22-6,120-6,12SERT-A
366borcolTroyaTammikallion TermiittiKaroliina KoskinenHI-HA39,544,15-5,460-5,46

Maksi 3 B agilityrata
141borcolFreyaAll Zet By All Means FreyaMarianne AsikainenTSAU28,474,99-10,530-10,53SERTA
238auskelJesseAhmakulman BlackmetalJaana SievänenHSKH29,314,84-9,690-9,69
356borcolUsvaXeniitin DesireMinna Kiviniemi-RiihinenMÄNTS29,874,75-9,130-9,13

Maksi 3 C hyppyrata
131borcolHupsTronic JinxSanna RautioHAU29,125,22-9,880-9,88
234auskelNuukMaiskis MerbauLinda MerkKOTKA29,345,18-9,660-9,66SERT-H
330auspaiTaikaArdiente Dulce MielMira KoponenHSKH31,634,81-7,370-7,37

Medi 3 C hyppyrata
122shelamElmoKäpylaakson ElmoKatja KumpulainenJAU28,625,31-10,380-10,38
217auskelTinkaCefeus Qatinka IiMaria SeppänenI-HAH28,645,31-10,360-10,36
326espvesMesiCaraydan Hoya MinibelleMia HyrskylahtiMÄNTS30,604,97-8,400-8,40

Medi 3 B agilityrata
16espvesMököNadador Dafne De NinaMaija MajanenI-HAH32,614,35-6,390-6,39
219parsonRaipeViininvartijan BabloJuha AleniusAGRY34,054,17-4,950-4,95
324shelamHilmaVillanillan Eternal ElaisaMinna KoskinenTSAU34,574,11-4,430-4,43

Medi 3 A agilityrata
117auskelTinkaCefeus Qatinka IiMaria SeppänenI-HAH28,414,61-7,590-7,59
22shelamUunoPäättymätön Olemisen RiemuKatja KumpulainenJAU29,544,43-6,460-6,46
319parsonRaipeViininvartijan BabloJuha AleniusAGRY33,093,96-2,910-2,91

Maksi 2 C hyppyrata
165lyhcolEkaFatikon HeraMiranda MäkiAGRY5,5125,77-36,4955
269borcolPokkaVon Schneeland JeuneJohanna MankinenSISU36,413,90-5,591010
362pyrpalIloIlo Des Forges De ThorTaika KämppiNODO43,923,231,921011,92

Medi 2 C hyppyrata
149shelamPandaPandaCamilla AlikoskiERTTI35,074,05-6,930-6,93LUVA
252koohonRobinChriskooi's RobinJohanna LaurénHSKH37,513,79-4,490-4,49
348shelamMimmiHäivähdyksen Sinisen Tuulen TytärKati SkogKOTKA32,074,43-9,9355


Mini 1 B agilityrata
12kleinsRuutiTempore Knows BestKristiina HerskoiHSKH39,433,45-9,570-9,57LUVA
25lägpysYaffaFennican YaffaKaroliina KitinojaI-HAH40,183,38-8,820-8,82LUVA, SERT
310caiterJädeSanderfield Sweet As A PieEssi FagerlundHSKH43,583,12-5,420-5,42LUVA

Maksi 1 A agilityrata
131auskelNilsDeepeyes Dull Flame Of Desire VUnnu VaaraHSKH27,974,83-20,030-20,03LUVA
222belpamRuskaPysäkin HissuMari HuttunenKSSK31,224,32-16,780-16,78LUVA,SERT
324auspaiViiviTres Colores Xmas StarletSuvi HakuliEKK38,713,49-9,290-9,29LUVA

Kiitokset jälleen sponsoreille Robur,  Care4Pets, ruusukesponsori Mevet ja Huhta Sähkötekniikka
EK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti