sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Toko-koe 29.4.2017





Lauantaina 29.4.2017 järjestettiin yhdistyksen tämän vuoden ensimmäinen virallinen toko-koe Kivikon kentällä. Tuomaroimassa oli aina hyväntuulinen Harri Laisi. Kokeen alkua aikaistettiin tunnilla, mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä loppuajasta sää yltyi melkoisen rajuksi. Tuuli oli kova ja jonkin verran sen mukana saatiin myös jäätävää sadetta niskaan. Toimitsijateltta siirtyi tuulessa metrin paikaltaan ja aidat eivät meinanneet pysyä pystyssä painoista huolimatta. Tuomarikin totesi ettei ole pitkän uransa aikana ollut kertaakaan näin hurjissa olosuhteissa. 

Tulokset löytyvät Palveluskoiraliiton Virkku.net järjestelmästä.

Caludia Otkan kuvia löytyy linkin takaa.

Kisaajat hoitivat osuutensa todella kunnioitettavasti ja koirat olivat reippaita säästä huolimatta. Pahimpaan myräkkään joutuivat alo-luokan koirat joille on kyllä nostettava hattua, todella upeita koirakoita. Kisajärjestelyt sujuivat tuulesta huolimatta hyvin vaikka bajamaja kaatuikin tuulessa pariin kertaan ja loppusiivouksessa toimitsijateltta meinasi lentää tiehensä. Buffettiin houkuteltiin asiakkaita hyvillä pasteijoilla, karjalanpiirakoilla sekä suussasulavilla vohveleilla.


Seuran omia jäseniä oli kisaamassa runsain mitoin ja saimmekin erittäin hienoja tuloksia, onnittelut vielä kaikille! 

Laura Taimioja

Minttu Mantere oli kerännyt I-HAH:n jäsenten tulokset:
EVL
Katri Ristimäki ja borcol Uno 306.5 p. 1-tulos KP ja sija 1.

VOI
Sanna Ristikartano ja auskel Poppi 277 p. 1-tulos ja sija 2.
AVO
Mariel Alin ja borcol Muusi 309.5 p. 1-tulos, KP ja sija 1.
Tanja Hokkanen ja porves Ode 252.5 p. 2-tulos ja sija 3.
Sanna Piironen ja lyhcol Minni 212.5 p. 3-tulos

EK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti