maanantai 19. kesäkuuta 2017

Joukkuepronssia medeille ja makseille SM 2017 LPR

Agilityn SM-kisat 2017 käytiin Lappeenrannassa 17.-18.6.2017.  Kisapaikalle suuntasi taas mittava joukko Itä-Helsingin agilityharrastajia sekä kisaamaan että kannustamaan taitavia koirakoita. Joukkueet lähetettiin kaikkiin kolmeen kokoluokkaan. Täydelliset tulokset löytyvät kisajärjestäjän kotisivuilta. 
Jukka Pätysen koirakuvia ja Ida Alexanderssonin kuvia I-HAH:n koirakoista löytyy linkkien takaa. 
Lauantaina kisattiin joukkuemestaruuksista auringon helliessä katsojia, mutta kisaajille olisi riittänyt hiukan vähemmän kuin 34 lämpöastetta.  Onneksi teltat ja koirien häkit saatiin pystyttää Lappeenrannan Kisapuiston jäähalliin, joka ei ollut jääratakäytössä näin kesän aikana.
Jännitystä riitti koko päiväksi.  Kolmen jälkeen oli vuorossa joukkuefinaaleiden huipennus, kun siirryttiin kisaamaan yhdellä kentällä kerrallaan.  Kahden parhaan radan tuloksen perusteella oli laitettu joukkueet järjestykseen ja 25 parasta joukkuetta aloittivat kisaamisen yksi joukkue kerrallaan.
Pronssia voittanut maksijoukkue
I-HAH:n maksijoukkue oli sijalla 5 ennen finaaleja. Turun seudun agilityurheilijoilla oli tässä vaiheessa jo kolme 0-tulosta, mutta sen jälkeen seurasi joukko joukkueita, joilla oli kaksi nollaa ja jotka kolmella nollalla saattoivat päästä palkintopallille. I-HAH:n ankkuripari Emilia Kainulainen ja espves Noki tekivät upean nollan omalla vuorollaan ja sen jälkeen riippui mitalin saanti muiden onnistumisista.  Joensuun Agilityurheilijat tekivät oman kolmen nollan suorituksensa 3,27 sekuntia I-HAH:ia nopeammin ja varmistivat itselleen hopeaa. TSAU:n kolme nopeaa nollaa ensimmäisiltä kierroksilta oli vahvistanut heille jo voiton, joten ankkuriparin vapautunut hylkäykseen johtanut suoritus ei muuttanut tuloksia. Muiden nollat eivät riittäneet ajassa I-HAH:n ohittamiseen, joten järjestys oli: 1. TSAU, 2. JOA ja 3. I-HAH.
Muutamana viime vuonna erinomaisesti menestyneet I-HAH:n minit jäivät tällä kerralla finaalikarkeloiden ulkopuolelle. Itse asiassa vain 11 minijoukkuetta onnistui saamaan joukkueradalta tuloksen ja nollan sai vain voittaja Agilityteam Turku. Muut mitalistit saivat miinusaikaisia vitosia.  Lopullinen järjestys:  1. ATT, 2. JAU ja 3. TORKK.
Pronssia voittanut medijoukkue 
Päivän viimeiset finaalit juoksivat medit.  Oma joukkueemme lähti sijalta 7.  Jännittämistä riitti kisan päättymiseen asti, koska Maria Seppänen ja auskel Tinka tekivät nopean virheettömän radan. Voittaja Keski-Pohjanmaan Koirakilta ja kakkonen Lappeenrannan Agilityurheilijat tekivät kolme nollaa, mutta 5-tuloksen tehneitä oli useampia ja kun kuuluttaja kertoi, että kolmanneksi tuli Itä-Helsingin Agilityharrastajat ei kuulutusta aluksi uskottu todeksi.  Kunniakierroksellekin lähdettiin vasta muiden jo juostua kierroksensa, katso video .  Mitalistit olivat 1. K-PKK, 2. LAU, 3. I-HAH.
Juhlimisen aihetta oli ja osa kisaajista ja kannustajista kokoontuikin keskustan ravintolaan mitalijuhliin.
Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena. Minien hyppyrata mittasi taitoja ja nopeutta, ihanneaika oli tiukka.  Finaaliin pääsi 50 parhaan suorituksen tehnyttä.  I-HAH:lta finaalissa nähtiin vain bicfri Jedi & Anna-Maria Lahesmaa-Korpinen.
Medien radalta pääsi 84 nollan tehnyttä koirakkoa finaaliin. I-HAH:n edustajista kahden radan tuloksen sai kolme koirakkoa, onnittelut heille! Slapko Sissi ja Heini Lindholm sij. 12., kesvil Siiri ja Saija Mutka sij. 18., kesvil Rudy ja Jenni Vuorinen sij. 34. Finaaliin pääsivät myös kesvil Fiffan ja Alli Arppe. 
Makseja pääsi finaaliin 61 koirakkoa.  I-HAH:n jäsenistä tekivät tuloksen karsintaradalla isovil Kardemumma & Alli Arppe, meksii Milo & Kristiina Jokimies, auskel Hevi & Sanna Ristikartano, espves Noki & Emilia Kainulainen, pitcol Kelmi & Päivi Suomi ja borcol Sinna & Iina Blomqvist, mutta kaikki jäivät ilman finaalipaikkaa.   
Teltat jäähallissa 
Erityistä kiitosta kisajärjestelyistä sai telttapaikaksi varatut jäähalli ja harjoitushalli, sekä monipuolinen ruokailutarjonta, kuulutusten kuuluminen jokapuolelle, runsas tila lähtöalueilla jne.  Parantamisen aihetta on tulospalvelussa, kuulutusten sisällössä, livestreamissä yms.  ja näitä jäädään kehittämään, sillä osallistuuhan I-HAH ensi kesänä SM-kisojen järjestelyihin Vantaan Myyrmäen urheilupuistossa. 
Lauantain joukkuekisaan osallistuivat I-HAH:n jäsenistä seuraavat: 
Maksit
pitcol  Kössi FI AVA & Päivi Suomi /I-HAH  sij. 3.
auskel Hevi FI AVA & Sanna Ristikartano /I-HAH sij. 3.

espves Noki varjo FI AVA & Emilia Kainulainen /I-HAH sij. 3.
borcol Sinna FI AVA & Iina Blomqvist /I-HAH  sij. 3.


borcol Guess & Heini Lindholm / SAVPK sij. 4.
isovil Kardemumma & Alli Arppe /SVK sij. 34.
kerter Luna & Jonna Pietilä /Kerryt sij. 39.
 
Minit
mittel Venla FI AVA, FI AVA-H & Mari Mäkelä /I-HAH -
käävil Nukka varjo FI AVA & Johanna Kauppinen /I-HAH -

kääpin Elvis FI AVA, FI AVA-H & Paula Ropponen /I-HAH -
shelam Niki FI AVA & Eve Eklund /I-HAH -

shelam Misty & Jaana Leppänummi / SHELT -
kääsna Jokke & Hanna Kari /SKSK -
kääpin Miro & Hanna Gustafsson /MINPIN -
kääpin Kitri FI AVA & Henna Laaksonen /MINPIN -
bisfri Jedi & Anna-Maria L-K /MINPIN -
 
Medit
kromfo Nixi FI AVA & Päivikki Turula /I-HAH sij. 3.

kromfo Nopsa FIA AVA & Heli Kuronen /I-HAH  sij. 3.
auskel Tinka FI AVA, FI AVA-H & Maria Seppänen / I-HAH  sij. 3.
cocapa Odile varjo FI AVA & Anna Pekkala /I-HAH 
 sij. 3.

parson Voltti & Pipsa Huuhka / PRT sij. 10.
kesvil Fiffan & Alli Arppe /SVK  sij. 16.
kesvil Siiri FI AVA & Saija Mutka /SVK sij. 16.
kesvil Rudy FI AVA-H & Jenni Vuorinen /SVK  sij. 16.
slapko Sissi FI AVA, FI AVA-H Heini Lindholm / SAVPK -

Yksilökisaan sunnuntaina osallistuivat:
MINIT
kääpin Kitri FI AVA & Henna Laaksonen
kääpin Miro & Hanna Gustafsson
shelam Taika varjo FI AVA & Suvi Kaipainen 
bicfri Jedi & Anna-Maria Lähesmaa-Korpinen
shelam Misty FI AVA & Jaana Leppänummi
shelam Niki FI AVA & Eveliina Eklund
käävil Narri FI AVA & Johanna Kauppinen
kääpin Elvis FI AVA, FI AVA-H & Paula Ropponen
käävil Nukka varjo FI AVA & Johanna Kauppinen
MEDIT
slapko Sissi FI AVA, FI AVA-H & Heini Lindholm sij. 12.
kesvil Siiri FI AVA & Saija Mutka sij. 18.
kesvil Rudy FI AVA-H & Jenni Vuorinen sij. 34.
kesvil Fiffan & Alli Arppe 
koohon Mizy & Mari Nummi 
espves Mökö FI AVA, FI AVA-H & Tea Huotari
cocspa Odile varjo FI AVA & Anna Pekkala
kromfo Nixi FI AVA & Päivikki Turula
auskel Tinka FI AVA, FI AVA-H & Maria Seppänen 
kromfo Nopsa FI AVA & Heli Kuronen
MAKSIT 
isovil Kardemumma & Alli Arppe
meksii Milo & Kristiina Jokimies
pitcol Kelmi & Päivi Suomi 
borcol Sinna FI AVA & Iina Blomqvist 
auskel Hevi FI AVA & Sanna Ristikartano
espves Noki varjoFI AVA & Emilia Kainulainen


EK, joukkuekuvat Ida Alexandersson

maanantai 5. kesäkuuta 2017

I-HAH ry agilityn toukokisat 27.-28.5.2017


Toukokuun viimeinen viikonloppu keräsi Kivikon liikuntapuistoon muitakin kuin agilitykisaajia.  Siellä pelattiin Euroopan suurin Frisbeegolfkisa Westside Discs Tyyni.  Viereisellä tontilla lapset Pyöräkrossiparkissa kilpailivat pyörillään. Malmin lentokentällä laskuvarjohyppääjät hyppäsivät varjoillaan ja vanhemmat lapsineen lennättivät leijoja viereisellä ruohikolla. Kaikki toimivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Ilmakin vaihteli pienistä sadepisaroista auringon paisteeseen ja sateenkaari näyttäytyi Kivikon hallin yläpuolella.

Nyt oli kisojen suhteen minulle ensimmäinen kerta, kun tuomarit ilmoittivat kisaajille, milloin seuraavan koiran oli oltava startissa valmiina, kun edellinen koira oli radalla tietyllä esteellä. Tästä kuulutettiin kisaajille kisojen aikana. Tämä piti aikataulun hyvin kasassa.  Rataantutustumisten jälkeen jokainen ehti hakea koiransa autosta sen 5 minuutin aikana, joka noutoon oli varattu. Sisäänheittäjällä oli työtä, kun ilmoitti kisaajalle missä kohtaan pitää olla ennen starttipaikalle menoa. Toiset kisaajat eivät pitäneet siitä, kun sisäänheittäjä oli tarkkana oikean odottelupaikan kanssa. Hyvässä yhteisymmärryksessä kisat kuitenkin sujuivat. Uusia sertin saajia oli sekä agility että hyppyradoilla. Onnea vielä sertin saaneille ja muillekin kisoissa palkintokorokkeella olleille. 
Tuomareiden radat näyttivät haastavilta, kun tuloksia katsoo. Tuomarit toimivat todella hyvin yhteistyössä radan rakentajien ja kisaajien kanssa. Uusia ratamestareita oli 3 luokan medien radoilla. Hekin turhaan hermoilivat onnistumisiaan, kun aikataulussa olivat loppujen lopuksi etuajassa. Saimme kisat lauantaina ja sunnuntailta hyvissä ajoin loppumaan eikä kisapäivä venynyt iltamyöhään. 
Terveisin vastaava koetoimitsija Jaana Leppänummi

Agilitykisan tuomareiksi olivat saapuneet Sari Mikkilä ja Sami Topra.  

Täydelliset tulokset ja ratapiirustukset  löytyvät I-HAH:n kotisivuilta ja Ville Hynnisen kuvia on katsottavissa linkin takaa.
Molempien päivien B ja C ratojen parhaan yhteistuloksen tehneet palkittiin KevytPompalla!
Lauantain paras: Medi 2 shelam Narri ja Alma Von Creutlein, tulos -24,10
Sunnuntain paras: Maksi 3 Auskel Jesse ja Jaana Sievänen, tulos -26,75










Ruusukkeet sponsoroi kisoihimme tuttuun tapaan MEVET Eläinlääkäriasema ja ruokasäkit Bozita Robur,   Muita tukijoitamme ovat kotimaisten ympäristöystävällisten siivoustuotteiden valmistaja Softcare, brodeeraus ja sublimaatiopaino Rondie, Dogfirst, Non-stop dogwear, Hööks ja Murren murkina

C hyppyrata mini 1
126papillCocoLead-Star's Darena DreamerLinda RömanI-HAH32,394,38-13,610-13,61LUVA
227käävilNavyLively Star's Scent Of Black PearlKiira HaapaniemiHSKH32,994,30-13,010-13,01LUVA
331käävilHippuDoctor's Special How Happy The BeautySuula ArppeI-HAH47,662,981,6601,66
Lauantain 1- ja 2-luokan kisoihin oli ilmoittautunut 159 kisaajaa ja LUVA- tai SERT-tuloksia tehtiin 18.  I-HAH:n edustajia nähtiin palkintopallilla myös 18 kertaa vaikka kaikki tulokset eivät olleet nollia. 
Sertejä 1 > 2 saivat Anu Sarapaltio I-HAH & espves Sofi ja Sanna Pessa KSSK & parson Jack 
2 > 3 Pauliina Niklander PORSK & x-rotu Thor,  Miia Pyykkö & pinser Kina AGRY ja Tiina Tahvanainen KKK & parson Kunto. 
A agilityrata mini 1
126papillCocoLead-Star's Darena DreamerLinda RömanI-HAH59,712,803,711013,71
232wecocaVildaCanja's Clory CrystalKatariina VäätänenI-HAH50,353,32-5,651515
331käävilHippuDoctor's Special How Happy The BeautySuula ArppeI-HAH67,312,4811,31516,31

Sunnuntain 3-luokan kisoihin oli ilmoittautunut 411 kisaajaa, nollia tehtin 69,  joista 13 osui I-HAH:n jäsenille. Sertejä jaettiin seitsemän: Tiina Hasu JAU & borcol Eve FI AVA , Veijo Koistinen RIMA & borcol Sisu SERT-H, Vesa Kunttu HAU & käävil Kiero SERT-H, Johanna Kauppinen I-HAH & kesvil Narri FI AVA,  Sara Terje HSKH & kesvil Ludde SERT-A, Marko Mäkelä JANKK & shelam Pamula SERT-A, Krista Honkanen BAT & espves Caos SERT-H.

B agilityrata mini 3
167shelamTikuDam Alley's Allways In My MindJenna OjanenVEIKK36,464,42-7,540-7,54
282käävilRicoCanmoy's Flying MenJenni VaaksioKAT38,924,14-5,080-5,08
380schippTaruAinarakasTanja SundqvistVAU40,723,95-3,280-3,28
C agilityrata mini 3
168jackruGrimmaWalking Disaster's Highly ExplosivePäivi KarjalainenKAT39,744,28-7,260-7,26
283kesvilNarriGreyfun's Unquestionably YoursJohanna KauppinenI-HAH41,184,13-5,820-5,82FI-AVA
374espvesEbbaBonachón EbbaTanja PitkänenRAUMA42,813,97-4,190-4,19
D hyppyrata mini 3
176käävilKieroYellowmellow Not Just A DollVesa KunttuHAU40,244,52-7,760-7,76SERT-H
284lägpysTyyneCimillan Wivian WauhdinhurmaMari KarhuSISU44,774,07-3,230-3,23
372mittelLunaLumikummun LunabellaAija Lampinen-HelleHAU45,354,01-2,650-2,65
C agilityrata maksi 3
124borcolEVEMaple Yard Koh-I-NoorTiina HasuJAU38,805,16-18,200-18,20FI-AVA
21auskelJesseAhmakulman BlackmetalJaana SievänenHSKH39,205,10-17,800-17,80
356belpatPuumaAkatemian PuumaAnna OreniusCITYB40,064,99-16,940-16,94
B agilityrata maksi 3
148borcolHugoSaunajaakon Speed DemonTaneli IkäheimoSISU36,844,64-11,160-11,16
22borcolDiLittle Step's WendyKati ImmonenSPOK37,344,58-10,660-10,66
31auskelJesseAhmakulman BlackmetalJaana SievänenHSKH39,054,38-8,950-8,95
A agilityrata maksi 3
156belpatPuumaAkatemian PuumaAnna OreniusCITYB37,965,01-16,040-16,04
235borcolKronWoollandian Kaarina MaununtytärIina ViitanenHEILU38,994,87-15,010-15,01
336isovilNeraNerian FifinellaTommy StrengHAU41,964,53-12,040-12,04
B agilityrata medi 3
1109kesvilSiiriWoolly Bohemia's Savage SilkSaija MutkaI-HAH35,884,63-10,120-10,12
2126kesvilLuddeGemmabo VideSara TerjeHSKH36,874,50-9,130-9,13SERT-A
3115koohonHilaryMattssons Freyas Hilary Von AnthonyHenrika PelkonenHSKH37,264,45-8,740-8,74
D hyppyrata medi 3
1104auskelTinkaCefeus Qatinka IiMaria SeppänenI-HAH34,704,93-10,300-10,30
2105espvesCaosCaraydan Hoya MerrilliiKrista HonkonenBAT36,564,68-8,440-8,44SERT-H
3107koohonKafiCallitris Kafilo GatrinaAri ParttiLAU37,894,51-7,110-7,11
C agilityrata medi 3
1130koohonRooneyWenarjas Spirit Of ActionOtto NiinikoskiJAU36,414,72-11,590-11,59
2122shelamPampulaBumtsi Bum Trick Or TreatMarko MäkeläJANKK37,114,64-10,890-10,89SERT-A
398mudiYrttiAbrandos IbolyaTuisku VirolainenHAU37,554,58-10,450-10,45
A agilityrata medi 3
1114shelamNanaKarvakedon JustiinaJonna KannistoHSKH33,634,76-10,370-10,37
2124espvesNiksiCaraydan NicanPekka HalonenHAU34,124,69-9,880-9,88
3127espvesAlmaVivaracho Bonito AlmaJarno PuranenKKK35,414,52-8,590-8,59
EK ja kuvat: I-HAH kilpailutoimikunta